Mikäli sinulla on sisustamista, rakentamista tai ekologista elämäntapaa (ajoittainkin) sivuava blogi, voit osallistua Energianiksit-kampanjaan. Olemme kutsuneet pienen määrän blogeja mukaan ennakkoon, mutta myös muut ovat tervetulleita osallistumaan.

Annamme kutsuttujen lisäksi vähintään kahdellekymmenelle nopealle tai mielenkiintoiselle ilmoittautujalle 100€ alennuskoodin Taloon.comiin. Pahoittelemme jo etukäteen, mikäli alennuskoodeja ei riitä kaikille halukkaille vaikka niitä on hyvin varattukin. Ilmoitamme tällä sivulla mahdollisimman nopeasti jos koodit ovat vähissä tai lopussa. Pidätämme kuitenkin oikeuden kilpailuun hyväksyttävien blogien valintaan. Tärkeimpänä kriteerinä sisällön sopivuus ja se ettei kukaan keksi jotain jekkua, esimerkiksi perustaa kahtakymmentä uutta blogia ja kokeile saada kaikille sadan euron palkkiota. Reilun pelin hengessä siis mennään.


KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!